T2 PUUALAKATTO

Helsinki-Vantaan lentoasema

Haastavan projektin vaatimuksia olivat korkealuokkaisuus, kestävyys ja pitkäikäisyys. Lisäksi pintojen helppo huollettavuus ja komponenttien vaihdettavuus, tasalaatuisuus sekä puun hallittu ikääntyminen. Näihin vaatimuksiin päästiin huolellisella kohteeseen ja materiaaleihin tutustumisella. Avainasemassa olivat pitkäjänteinen 3D-suunnittelu ja puusepän ammattitaito.

T2 Puualakatto sisältä

T2 Puualakatto ulkolippa

T2 PUUALAKATTO

Projekti alkoi keväällä 2019, jolloin otimme osaa Allianssin järjestämään tarjouskilpailuun. Kesällä aloitimme alakaton rakenteen suunnittelun yhdessä rakennesuunnittelijan kanssa.  

Puualakatossa on käytetty monikerrospuulevyä, jonka pintapuuna on suomalaista vähäoksaista kuusta. Paneelikerrosten välissä kulkee mustalla huovalla päällystetty akustovilla. Katon muoto aaltoilee ja alimmillaan se on 2,8 metriä lattiasta ja korkeimmillaan 16 metrissä. Puualakattoa on lähtevien terminaalin alakatossa, terminaalin kattoikkunan ”Oculuksen” ympärillä sekä ulkolipassa. Yhteensä puualakattoa terminaalissa on noin 7700 m².

 

Kahta samanlaista osaa ei puualakatosta löydy

Kyseessä oli vaativa tietomallinnuskohde, johon mallinsimme koko puualakaton arkkitehdin piirtämistä paneelien pinnoista. 3D-tietomalliin rakensimme puuelementit pienimpiä yksityiskohtia myöden, kuten kaikki puurakenteet, ruuvien reiät, elementtien kannake-elimet ja näkyvien puupaneeleiden syysuunnat. Jokainen puualakaton osa on erilainen ja kaikki palat on nimikoitu. Katon jokainen puuosa on lähetetty yksitellen CNC-työstökoneelle, joka lukee 3D-kappaleita.

Valmiiksi työstetyt osat viimeisteltiin käsin. Sen jälkeen paneelit pintakäsiteltiin tuotannossamme automaattilinjastolla, jonka ansiosta lopputulos on tasalaatuinen ja yhtenäinen. 20 m²-kokoiset elementit kasattiin kokoonpanojigissä, jossa paneelit on asennettu puurunkoon millilleen ja jokainen ruuvinkanta on peitetty puutulpalla. Nämä 800 kiloiset elementit nostettiin pystyyn, pakattiin kuljetusta varten UV-säteilyltä suojaavaan suojamuoviin, jonka jälkeen ne nostettiin erikoiskuljetuksen kyytiin. Kaikki vajaa 500 elementtiä on kuljetettu tuotannostamme Raisiosta Helsinki-Vantaan lentokentälle.

 

Puualakatto ilmestyi pala palalta

Ensimmäiset elementit nousivat kattoon lokakuussa 2020. 3,2*6,4 m kokoiset elementit nostettiin yksitellen kattoon ketjunostimilla ja ne kytkettiin kannake-elimiin millilleen oikeaan korkoon ja sijaintiinsa. Näin suuren katon asennuksessa oli oltava tarkkana, jottei liian suuret asennusvälit kasvata katon pinta-alaa, ja että se pysyy seinien sisäpuolella. Elementtisaumat jatkuvat suorana läpi katon – Oculuksen läpi aina ulkolippaan asti.

Oculuksen puurimoitus toimitettiin myös valmiina elementteinä. Sen asennus oli erityisen haastava, sillä sen muoto taipuu keskeltä ulospäin ja päistä sisällepäin. Elementit nostettiin ketjunostimilla paikoilleen ja ne asemoitiin millintarkasti oikealle paikalleen. Urakkaamme lisättiin myös iv- ja savunpoistokammiot, jotka tehtiin myötäilemään Oculuksen muotoa.

Kattoa syntyi tasaiseen tahtiin ja viimeiset elementit asennettiin heinäkuussa 2021. Paneeleihin oli jo tuotantovaiheessa koneistettu kaikki talotekniikan haitat, joten muut urakoitsijat pääsivät tekemään kytkentöjä heti asennettu puuelementti kerrallaan. Puualakaton elementit on laskettu kestämään terminaalin talotekniikkaa sekä kahden huoltomiehen painon.

 

 

Lyhyesti:

Puualakaton pinta-ala noin 7700 m²

Alakattoelementtejä yht. 480 kpl

Koko katon paneelit 10 030 kpl

Elementin paino n. 800 kg

Ulkolipan elementin paino 1500-2000 kg

Akustoivaa villaa reilu 25 km

 

Tilaaja: SRV/T2 Allianssi

Arkkitehti: Ala Architects

Terminaalin päärakennesuunnittelu: Ramboll Finland

Puualakaton rakennesuunnittelu: A-insinöörit

Valokuvat ja videot: Roni Lehti

 

Puualakaton lisäksi toimitimme mm. katon muotoa seuraavat savunpoistokammiot, sinisen akustisen otsan (All Gates), ulkolipan kaksoiskaarevan otsan ja lähtöaulan 60 kpl check-in tiskikalustetta. Tiskien Corian-tasojen terävät kulmat on jiirattu. Tiskikalusteissa on paljon upotettua tekniikkaa ja säätöpöydät tarjoavat ergonomiset työolot.

 

OCULUS

Oculuksen muoto taipuu keskeltä ulospäin ja päistä sisällepäin.

T2 PUUALAKATTO

Jokainen puualakaton osa on erilainen ja kaikki palat on nimikoitu.

T2 PUUALAKATTO

Puualakatossa on käytetty monikerrospuulevyä, jonka pintapuuna on suomalaista vähäoksaista kuusta.

T2 PUUALAKATTO

Puualakaton elementit on laskettu kestämään terminaalin talotekniikkaa sekä kahden huoltomiehen painon.

SUJUVAA YHTEISTYÖTÄ

Myös mittavat ja
vaativat kokonaisuudet