RAISION PUUSEPÄT

PUUSEPÄNTEOLLISUUDEN MENESTYJÄ SUOMESSA

Kunnianhimoa on kysytty, kun yritys on pystynyt vastaamaan vuosien saatossa yhä vaativampiin puusepäntaidon haasteisiin. Raision Puusepät Oy aloitti toimintansa vuonna 1985 laivojen sisustuksilla ja on siitä lähtien kehittänyt erikoisosaamistaan etenkin vaativien julkisten tilojen sisustusten ja kalustusten toteuttajaksi.

Työ puhuu puolestaan. Maineikkaimpia referenssejämme ovat Eduskuntatalon, Ruotsin valtiopäiväsalin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman kalustus sekä Helsingin Musiikkitalon pääsalin sisustus. Ne ovat kaikki edellyttäneet erityistä osaamista, innovatiivisuutta ja panostusta työsuunnitteluun.

Raision Puusepät on kasvanut tasaisesti ja työllistää nyt noin 20 alan osaajaa. Panostamme voimakkaasti uuteen konekantaan ja ajanmukaisiin tehdastiloihin. Tuoreimpia investointeja on ohjannut energiatehokkuus ja huoli ilmastosta: tuotantotilojen valaisimet on kaikki vaihdettu ledeiksi, kompressoreissa on sähkönkulutusta säästävä invertteriohjaus ja hallin katolla on oma 83 Kilowatin aurinkovoimala.
Aurinkovoimala

TOIMITUSJOHTAJA JARMO YRJÖLÄ: ”PERINTEISTÄ PUUSEPÄNTAITOA JA INTOA UUTEEN”

Image
Jarmo Yrjölä tuli Raision Puuseppien palvelukseen vuonna 2000. Projektipäällikkönä hän pääsi suunnittelemaan ja toteuttamaan eduskunnan lisärakennuksen eli Pikkuparlamentin ja Helsingin temppelin urakat. Työnäytöt olivat sen verran vahvat, että Yrjölä siirtyi vuonna 2004 yrityksen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Kaikkien näiden vuosien aikana yksi asia on pysynyt muuttumattomana: kunnioitus puusepäntaitoa kohtaan.

-    Me Raision Puusepissä emme unohda puusepän perusoppeja. Vaikka olisi kuinka hienot koneet ja ohjelmat, meidän täytyy tietää, miten puu käyttäytyy.
-    Panostamme aina myös yksityiskohtiin. Esimerkiksi näkyvän viilun teemme aina itse juuri siihen tuotteeseen tai kohteeseen. Ja se näkyy.

Jarmo Yrjölä ei ole pelännyt luotsata yritystään haastaviin projekteihin.

-    Mitä isompi ja hankalampi työ, sitä enemmän se herättää meillä innostusta.

Vaativassa hankkeessa onnistuminen on myös se, joka tuo työhön iloa ja merkityksellisyyttä.

-    Kun Helsingin Musiikkitalon sali valmistui, seisoin siellä hetken yksinäni. Tunsin valtavaa ylpeyttä työstämme ja arvostusta työntekijöitämme kohtaan. Ykkösmiestemme käsissä syntyivät tarvittavat työtavat ja koko porukkamme sai näyttää, mitä me osaamme. Me onnistuimme taas!

Tulevaisuuteen Jarmo Yrjölä katsoo luottavaisena ja positiivisella mielellä

-    Raision Puusepät on muuntautumiskykyinen yritys. Meille ei ole ongelma mennä mukavuusalueemme ulkopuolelle ja jatkuvasti kehittyvä konekantamme antaa mahdollisuuden moneen. Olemme panostaneet myös 3D-suunnitteluosaamiseen, joten odotamme innolla tulevia haasteita.

SUJUVAA YHTEISTYÖTÄ

MYÖS MITTAVAT JA
VAATIVAT KOKONAISUUDET